Tampereen Messut Oy

Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere

Tampereen Messut Oy on Suomen toiseksi suurin messuyhtiö, joka järjestää kohdennettuja ja korkeatasoisia ammatti­- ja kuluttajamessuja sekä muita tapahtumia Tampereen Messu­- ja Urheilukeskuksessa.Tampereen Messut ­-konserniin kuuluvat myös Finland Events sekä tytäryhtiöt Tavicon Oy, Finland Restaurants Oy ja Expotec Oy.

On haaveissasi sitten tilauskannan tai asiakasmäärän kasvattaminen, messujen houkuttelevin osasto, viihdyttävin asiakasilta osastolla tai mieleenpainuvimmat yritysjuhlat tällä vuosituhannella, meiltä saat kaiken tarvittavan!

Meillä on vuosikymmenien vankka kokemus laadukkaiden ammattimessujen ja mielenkiintoisten kuluttajamessujen toteuttamisessa. Ohjelmistossa on yhteensä yli 30 tapahtumaa, joista vuosittain toteutetaan parikymmentä. Osa messuista on alansa suurimpia kansainvälisiä tapahtumia. Ammattitaitoinen henkilökuntamme osaa suositella sinun tarpeisiisi juuri oikeaa tapahtumaa ja neuvoa millä eväillä teet messuosallistumisestasi menestyksekkään.

Tampereen Messujen vuotuinen näytteilleasettajamäärä on yli 3500 ja tapahtumiin tutustuu noin 150 000 kävijää. Yrityksen henkilöstömäärä on 35 (05/2018) ja liikevaihto 8,3 miljoonaa euroa (2017). Tampereen Messut -konsernin liikevaihto on noin 13 miljoonaa euroa (2017).

Tampereen messuista:

02.11.2018 Pohjoismaiden suurimmat puhtausalan messut järjestetään 27.−28.3.2019 Tampereella
01.11.2018 Monttu auki: yhteisrakentaminen ja työturvallisuus puhuttavat Verkosto-messuilla
31.10.2018 Pentik Oy:n perustaja Anu Pentik valitsee Taito-Finlandia 2018 -voittajan
29.10.2018 Uusi teollisuuden tapahtuma Tampereelle keväällä 2019
24.10.2018 Uusi tapahtuma hyvästä hallitustyöstä: Hallituspaikka 2019 yhdistää yritykset ja hallitusosaajat
23.10.2018 Yhä Suomen suurin! Hevoset-messut kasvaa jo kolmanteen halliin
18.10.2018 Suomeen uusi terveys- ja hyvinvointiteknologiaan keskittyvä ammattilaistapahtuma
03.10.2018 Kutsu medialle: Esimakua laajenevasta Tampere Wine Festistä 10.10.
02.10.2018 Subcontracting Trade Fair: Ultimate Industrial Meeting Place Already for 30 Years
27.09.2018 Alihankinta: teollisuuden ylivertainen kohtaamispaikka jo 30 vuotta
25.09.2018 Subcontracting: Chief Economist of Nordea: “Productivity Growth Will Return”
25.09.2018 Alihankinta: Nordean pääekonomisti: ”Tuottavuuskasvu palaa vielä”
Tampereen Messut -konserni

Finland Events

Tapahtumatoimistomme Finland Events on erikoistunut erikokoisiin yritystapahtumiin sekä yksityis- ja asiakastilaisuuksiin. Ammattitaitoisen tapahtumatoimiston avulla pääset tapahtuman järjestämisessä vähemmällä vaivalla ja pienemmillä stressikertoimilla. Järjestämme kaikki tapahtumat kustannustehokkaasti ja räätälöidysti, asiakkaan toiveita ja ajatuksia kuunnellen. Voimme tehdä yhdessä mitä vain messuista ja juhlista elämyksiin ja konsertteihin.

Expotec Oy

Messurakentajamme Expotec tarjoaa osaston kalusteiden ja rakenteiden vuokraamisen lisäksi
yrityksesi näköisen messuosaston suunnittelun ja toteutuksen. Saat myös kaikki messuosastoon liittyvät palvelut: osaston suunnittelun, kalusteiden ja rakenteiden mahdollisen räätälöinnin, tarrat, banderollit ja suurkuvatulosteet sekä osaston pystyttämisen ja purkamisen.

Finnresta

Finland Restaurants Oy eli tuttavallisemmin Finnresta vastaa ravintolatoiminnasta Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Finnresta hoitaa tapahtumajärjestäjien ravintolapalvelut vankkumattomalla ammattitaidolla pienestä yritystilaisuudesta suureen megaluokan tapahtumaan. Finnresta vastaa tapahtuma-aikaisista ravintoloista ja kahviloista ja hoitaa messuosastoille juoma- ja ruokatarjoilut.

Tavicon

Tavicon on kongressi- ja konferenssitoimisto, joka on erikoistunut sekä kansainvälisten että kotimaisten tieteellisten kongressien, konferenssien, kokousten ja seminaarien järjestämiseen.

Tampereen Messut Oy

Tampereen Messut on järjestänyt messuja ja erilaisia tapahtumia jo yli 50 vuotta. Olemme tunnettuja laadukkaista eri alojen ammattimessuista sekä mielenkiintoisista ja kohdennetuista kuluttajamessuista. Vuosittaisia valtakunnallisia alan ykköstapahtumia ovat mm. Alihankinta-messut, Suomen Kädentaidot-messut ja Hevoset-messut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.